Pylkkänen, Pekka: Pekka’s Tube Factory

2437
lukukertaa

1999 Naxos Jazz 86028-2

Cover painting: Dennis Koks

1.Akseli and the 11th dream
2.13 seagulls
3.The strawberry-tree
4.Fungi (Gyromitra esculenta)
5.See how she sleeps
6.Sans blagues (no kidding)
7.Le petit pingouin
8.Oona

All music composed and arranged by Pekka Pylkkänen.

Pekka Pylkkänen (sax, fl, b-cl, lao reed, mouth organ), Pekka Luukka (g), Seppo Kantonen (keyb, p), Hannu Rantanen (b), Marko Timonen (dr), Tapio ”Mongo” Aaltonen (perc)

Studio: Millbrook, Helsinki
Tuottaja = Executive producer: Mike Nock
Äänittäjä = Engineer: Juha Heininen
Miksaus = Mixed by: Juha Heininen, Pekka Pylkkänen
8: recorded & mixed at HD Studios by Antti Murto

Arvio: 3 tähteä

Klassisen musiikin halpalevy-yhtiö Naxos satsasi 90-luvulla jazziinkin ja oli kiinnostunut myös suomalaisesta uudesta musiikista. Lenni-Kalle Taipale, Jere Laukkanen, Pekka Pylkkänen ja UMO Jazz Orchestra olivat Naxoksen kiinnityksiä. Kovin pitkälle alkuinnostus ei kannattanut ja suomijazzin maailmanlevitys tätä kautta taitaa olla menneen talven lumia.

Taipale ja UMO ovat sittemmin julkaisseet levynsä muutoin, Tube Factorylta eli Putkipajalta ei ole vuoden 2001 Opaque-levyn jälkeen uutta ilmestynyt. Yhtye on edelleen nimenä elossa, vaikka tämän levyn kokoonpanosta taitaa olla jäljellä vain Pylkkänen itse.

Kaikki musiikki on Pylkkäsen säveltämää, joten nimi kokoonpanossa asti on perusteltua. Samaan tulokseen päätyy muusikoiden esilläoloa vertaamalla, sillä isosta kokoonpanosta huolimatta levy on nimenomaan saksofonin taidetta.

Pylkkäsen visio kantaa hyvin koko levyn mitan. Kappaleiden ovat pitkähköjä, sillä Pylkkänen rakentelee huolellisesti ja haluaa antaa tilaa kunnon kehittelyille. Maltillisen työstämisen kääntöpuolella vaanii junnaaminen. The strawberry-tree on esimerkki paikoilleen jumiutuvasta teoksesta, jolle lyhentäminen olisi tehnyt hyvää.

Kahdesta lyömäsoittajasta huolimatta mitään energistä rymistelyä ei tavoitella. Ote on enimmäkseen hyvinkin hallittu ja rauhallinen. Kokonaisuus jää lopulta hivenen värittömäksi modernismiksi. Soittajiston koko potentiaalia ei ulosmitata, sillä Pylkkäsen lisäksi oikeastaan vain Seppo Kantonen pääsee tekemään erityisen vaikutuksen. Muutama railakkaampi tai heittäytyvämpi jakso olisi tehnyt tälle sinänsä kaikin puolin huolellisesti ja laadukkaasti toteutetulle levylle hyvää.